Lahden Rudolf Steiner -päiväkodin vanhempainyhdistys perustettiin 2009, kun Lahden kaupunki ei enää katsonut aiheelliseksi pitää päiväkotirakennuksesta huolta. Nyt vanhempainyhdistys omistaa kauniin puurakennuksen, kunnostaa sitä ja vaalii sen kuntoa. Talkoilla, yhdessä tekemällä ja varoja keräämällä. Tervetuloa kurkistamaan päiväkotimme arkeen, talkoisiin ja historiaan!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Väriä syksyyn

Uudet kukat ilostuttavat ovella. 
Syksy on täällä, vaikka kukat kukkivatkin ihanina tarhan ulko-oven luona. Pihalla on pyörinyt kaupungin metsäosaston setää tarkastamassa pihalla ja talon vieressä kasvavia puita, isiä korjaamassa aitaa ja portteja, vanhempainyhdistyksen hallituksen jäseniä miettimässä ulkovarastolle paikkaa ja tietenkin 36 tulevaisuutemme Toivoa ja Lahjaa.

Talkoita on tulossa. Niin sisä- kuin ulkohommaa. Paljon pientä puuhaa ja sitten muutama isompi. Onneksi on se oma pallogrilli, että voidaan grillata. Talkoot ovat paljon hauskempia, kun voidaan grillata. Kaikkihan on mukavampaa, kun on evästä. Sen tiesi Viisikko ja sen tietävät aina (kaikella rakkaudella) pikku-lokit. Siis lapset.

Sisällä voisi ja olisi ehkä syytä vähän maalata. Mm. katot, että saisimme lisättyä valoisuutta. Etenkin, kun suuntaamme jälleen pimeää vuodenaikaa kohti. Face liftingiä voisivat kaivata myös ovet ja alakerran paneeli. Yläkerran eteisen lattia maalataan enenn syyslomaa tai syyslomalla. Muut maalauksethan pitää suorittaa perjantaisin. Ettei sitten Eräät mene ja koska ja sitten onkin ihan kädenjälkitapettia …ties missä.

Tarha on saanut koululta käsityönopettaja-Erjan ja oppilaiden kutoman maton. Ja heti piristyi matka pöntölle! Iso kiitos tästäkin. Jo lupasivat tarhalaiset sitten itsekin koululaisina paukuttaa parit matot taas tarhalle. Hyvä. Iloa & valoa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti