Lahden Rudolf Steiner -päiväkodin vanhempainyhdistys perustettiin 2009, kun Lahden kaupunki ei enää katsonut aiheelliseksi pitää päiväkotirakennuksesta huolta. Nyt vanhempainyhdistys omistaa kauniin puurakennuksen, kunnostaa sitä ja vaalii sen kuntoa. Talkoilla, yhdessä tekemällä ja varoja keräämällä. Tervetuloa kurkistamaan päiväkotimme arkeen, talkoisiin ja historiaan!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Talkoota pukkaa

Tarhan ilmoitustaululle ilmestyy tällä viikolla tämä (kts. kuva). Jokainen voi tarkistaa, että perheen nimi löytyy listalta. Ja listalle voidaan AINA lisätä nimiä, joten älä huoli, vaikkei löytyisikään – olet enemmän kuin tervetullut!

- Ilmoitustaululle, sähköpostiin ja facebookiin tulee aina viikon alussa seuraavan talkoopäivän ohjelma.

- 8.6. eteenpäin pääsemme tekemään alapihan aitaa suoja-aitojen turvin, joten tuona viikonloppuna tarvitaan mahdollisimman paljon väkeä purkamaan vanhaa aitaa ja tekemään uusia tolppien paikkoja.

- Juhannuksen jälkeen tarha on kiinni, ja aitaa voi olla tekemässä myös arkisin.

- Loput aidasta pitäisi purkaa heti juhannuksen jälkeen, jotta päästään laittamaan loput tolpista paikoilleen.

- Tämän jälkeen edetään sen mukaan, että aita on valmis VIIMEISTÄÄN su 11.8. klo 18 :-D Mielellään tietysti jo paljon aikaisemmin...

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tarhan tiimoilla tapahtuu


Mikä laulaen tulee se vihellellen menee, kun pyöräyttää 10.000 ruuvia aitaan…

Tarhan aita on jälleen mitattu. Eikä sillä kireimmällä mitalla. 
Siitä huolimatta kannattaa lisätä ainakin +5 metriä varaa.
Mittaus aloitettu tien puolelta siitä, missä on portti ja parkkipaikka.

Pitkäsivu 56 m
Pääty 29 m
Pitkäsivu 37 m
Viisto 13 m
Pitkäsivu 15 m
Pääty 6 m

Yhteensä 156 metriä sisältäen portit

Ison portin leveys 4 metriä (mukana siis myös tuossa 156 metrissä)

Aitaprojekti aloitetaan helatorstaina riehalla ja talkoilla. Pätkitään puutavaraa ja katsotaan miten suunnitelmia tulee muuttaa. Mutta nehän nyt ovat loistavia!
  

Ja koska koulun 8. luokka pitää intiaaniristeilyn ravintolapäivänä,
niin me pidämme mantereinkkareiden pop-up-kahvilan Pikku-Veskun rannalla. 
Tervetuloa!




keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Keskellä valtamerta on maa


Oi ja hoi! Mikä on tämä maa?
…Sinne pääsee pitkin pitkää siltaa.

Tarhalle on saatu kevään aika paljon myös mattoja. Osa kaupasta ja osa lahjoituksina. Upeita värejä, jotka antavat inspiraatioita. Nekin. Pitkä talvi antoi aihetta ja herätti kaikissa värien ja valon kaipuun.

Jos ei muuten, niin purkista!

Kiitokset ahkeruudesta ja vaivannäöstä kuuluu yhden perheen vanhemmille, kun näistä hommista puhutaan!
Koska terminen kevät on ainakin kaksi-kolme viikkoa myöhässä ja ilmassa leijuu vain hiekkapölyä (sentään, ettei uutta lunta), niin jossain vihreää on pakko nähdä! Nyt tarhan eteinen on saanut uuden keltaisen maalipinnan kaveriksi vihreää sinne tänne.

Kebngillekin on uutta säilytystilaa portaikon vieressä, mutta siitäpä ei olekaan nyt juuri kuvaa. Niihin hyllyihin pitäisi sipaista jotain lakkaa, että kestäisivät. Vaikka niiden päällä onkin eteismattoa, niin tietäähän sen. Mitä rapasaappailla saadaan käsittelemättömästä hyllystä – nopeastikin.

Kiitokset siitäkin hyllystä eräällekin isoisälle!