Lahden Rudolf Steiner -päiväkodin vanhempainyhdistys perustettiin 2009, kun Lahden kaupunki ei enää katsonut aiheelliseksi pitää päiväkotirakennuksesta huolta. Nyt vanhempainyhdistys omistaa kauniin puurakennuksen, kunnostaa sitä ja vaalii sen kuntoa. Talkoilla, yhdessä tekemällä ja varoja keräämällä. Tervetuloa kurkistamaan päiväkotimme arkeen, talkoisiin ja historiaan!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Miniatyyrihallituksen kokous

Jo suorastaan rasittavan uutterasti kuvioissa pyörivä flunssatautimikälie rokotti tänään pidettyä vanhempainyhdistyksen hallituksen kokousta. Mutta mitään ihmeellistä ei olekaan nyt ja mietimme vain hyvän fiiliksen asioita ja pääsisäismyyjäisjuttujen alkuun polkaisua. Leikki & riemu -teemoilla.

Hyvä kokous, vaikkakin osallistujia puolet vain paikalla eikä edes kahvia eikä pullaakaan!

Huomenna, tiistaina on uusien vanhempien info-tilaisuus. Paikalle saapuvat ainakin allekirjoittanut blogi- & infovastaava [: HannaKopra] ja mahdollisuuksien mukaan hallituksesta muitakin.


lauantai 18. helmikuuta 2012

Mitä ja millaista on hyvä päivähoito

Oma (eli Hanna Kopran) näkemykseni on, että hyvä päivähoito on sellaista mitä meillä on Sammalsuonkadun kultaisessa talossa.

Että jonain päivänä, kun allekirjoittanutkin palaa sellaiseen nk. oikeaan päivätyöhön, voin olla töissä levollisin mielin. Kun tiedän, että lapsilla on sellainen päiväkoti mitä peräänkuulutetaan tässä Suomen Kuvalehden Suoraan Sanoen -sarjan osassa (18.2.2012).


:::::::: Ohessa teksti, jos vaikka linkki hukkuis bittiavaruuteen ::::::::


Varhaiskasvatuksen asiantuntija:
”Päivähoidon laatu vaihtelee luvattoman paljon”

Varhaiskasvatuksen dosentti, lastentarhanopettaja Marjatta Kalliala on kirjoittanut ensi viikolla julkaistavan pamfletin Lapsuus hoidossa? jossa hän kritisoi suomalaista päivähoitoa. Millä tavoin tilanne on huono?

”Suomalaisen päivähoidon laatu vaihtelee luvattoman paljon. Vain pieni osa päiväkodeista toimii niin kuin niiden pitäisi. Päivähoidon tärkein tehtävä on ollut mahdollistaa vanhempien työssäkäynti. Vähemmän on mietitty sitä, mitä päivähoito antaa lapselle, kuitenkin päiväkodeissa eletään iso osa lasten elämää.”

Miksi päiväkodit ovat niin eritasoisia?

”Päiväkodeilla on tällä hetkellä liian suuri vapaus tehdä tai jättää tekemättä. Takuuvarmasti lapsi saa kyllä ruoan ja päivälevon, useimmissa paikoissa myös riittävän ulkoilun.”

Miten päiväkotien pitäisi muuttua?

”Lasten päivässä pitää olla muun muassa enemmän mahdollisuuksia laulaa, soittaa, maalata, muovailla, näytellä, tanssia, nikkaroida ja leikkiä antoisia leikkejä.”

Eikö päiväkodeissa tehdä juuri tätä?

”Joissain tehdään, mutta liian monissa vain satunnaisesti. Päiväkodissa jopa lapsille kertominen ja lukeminen on saatettu vaihtaa kasettisatuihin. Tasokas toiminta vaatii aikuisilta paneutumista, mutta myös ammattitaitoa. Pitkäkestoisia leikkejä ei päiväkodissa synny itsestään, niitäkin on osattava ravita. 1970-luvulla 3-6-vuotiaiden ryhmässä oli kaksi koulutettua lastentarhanopettajaa. Tällä hetkellä vain noin 30 prosenttia päiväkotien henkilökunnasta on lastentarhanopettajia. Heitä on saatava lisää, lasten vuoksi.”

Onko vain lastentarhanopettaja hyvä hoitamaan lapsia?

”Ei tietenkään. Esimerkiksi moni siviilipalvelusmies on kiva ja hyvä lasten kanssa, mutta se ei riitä. Lapsilla on oikeus sekä hoitoon että kasvatukseen ja opetukseen, mikä tarkoittaa esimerkiksi kielen oppimisen tukemista lorujen, satujen ja leikkien kautta. Pitää olla herkkä kuuntelemaan lapsen sanallisia ja sanattomia viestejä ja vastata niihin. Se vaatii ammattitaitoa. Ihmettelen, että päivähoitoa pidetään alana, jossa koulutuksella ei ole merkitystä.”

Miksi lapsen näkökulma unohtuu?

”Monet ratkaisut palvelevat aikuisten etua. Päiväkodin työnjako ei välttämättä määräydy lasten edun mukaan. Monen lapsen päiväkotipäivät ovat pitempiä kuin aikuisten työpäivät. Vajaa kymmenen prosenttia viettää päiväkodissa myös öitä vanhempien työn vuoksi. Vuorohoidon tarve lisääntyy koko ajan. Joskus vanhempien on pakko toimia niin kuin toimivat, mutta ei pitäisi tottua ajattelemaan, että lapsen on toimittava selviytymiskykynsä äärirajoilla, jos se helpottaa aikuisten elämää.”

Minkä pituinen tarhapäivä on hyvä kaksivuotiaalle, mikä nelivuotiaalle?

”Kaksivuotias ei tarvitse ryhmähoitoa kehityksensä tueksi, mutta useimmat nelivuotiaat hyötyvät laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Lapsen näkökulmasta puoli päivää riittää nelivuotiaallekin. Pidempikään päivä ei lasta vahingoita, jos se ei ole ylipitkä ja varhaiskasvatus on laadukasta.”

Mistä vanhemmat tunnistavat hyvän päiväkodin?

”Siellä on ystävällinen suhtautuminen lapsiin ja vanhempiin. Päiväkodin aikuiset osaavat kertoa, mitä lapsi on tehnyt päivän aikana. Vanhemmat tietävät, mitä kukin työntekijä päiväkodissa tekee. Parhaat päiväkodit ovat iloisen tekemisen paikkoja. Jos päiväkodeissa olisi riittävästi monipuolista luovaa toimintaa, pieniä lapsia ei tarvitsisi raahata iltakaudet erilaisiin harrastuksiin, mitä osa vanhemmista tekee. Lapset tarvitsevat myös kotona oleilua tärkeimpien aikuistensa kanssa ilman aikataulua.”

– Suomen Kuvalehti 18.2.2012

Sitten vähän toisella kotimaisella

Vaikka Lahden Steiner -koulussa ruotsi alkaa vasta …ties milloin, niin nyt voi vähän mennä silläkin. Toisella virallisella kielellä. Tosin tämän linkin kautta pääsee suomen kieliseen tekstiin heti käsiksi. Huoh!

YLE FST5:n BuuKlubben ja Folkhälsan RAY:n tuella järjestävät Säg hej o le -kampanjan.

"Kampanja jatkuu koko vuoden 2012. Tavoitteena on lisätä lasten tietoisuutta siitä, miten tärkeää on:

- ottaa kaikki mukaan leikkiin – myös ujot ja yksinäiset lapset ja ryhmän uudet tulokkat
 

- olla hyvä kaveri kaikille – myös niille, joita ei tunne kovin hyvin tai joista ei ehkä pidä kaikista eniten

Tavoittena on saada lapset tuntemaan vastuuta toisistaan, ja että lapsille kertyy kokemuksia siitä, miten pienetkin teot voivat ilahduttaa kaveria ja parantaa koko ryhmän henkeä.


Kampanjaan kuuluu avaimenperä, johon ripustetaan viisi pientä kaverihirviötä. Avaimenperän voi tilata tältä sivustolta, Beställ nyckelringen-sivulta.

Avaimenperän mukana lapsesi saa myös vihkosen, joka sisältää viisi tehtävää." 


Hej! Kuullostaapa aika tutulta.

Mutta kertaus on kaikkien äiti ja välillä tulee niitä hetkiä, kun näitä kaveri asioita pitää ns. paremmissakin piireissä vähän vetää looppina uudelleen pöydälle käsittelyyn. Tässä minusta melko kiva nakki ja tärkeääkin tärkeämmästä asiasta.

Jos kiinnostuit, niin klikkaa ylhäältä linkistä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Muistojenlaatikkoon

Olisi ihana koota Lahden Steiner -päiväkotiin liittyviä muistoja. Niin lapsuudesta tai myöhemmältäkin iältä. Niiltä jotka ovat olleet pihalla metrihukkina kirmaamassa jo aikoja, aaaaiiiiikoja sitten tai niiltä jotka ovat olleet siellä ihan töissä. Ja asunut vaikka naapurissa.

Sillä sehän olisi kovin mukavaa ja toisekseen kyllä nekin muistot jonnekin tulisi arkistoida!

Muisteloita ja vaikka kuvia saa laittaa vanhampainyhdistyksen meiliosoitteeseen: tarhanvanhempainyhdistys@gmail.com. Kiitos!

Rati riti ralla

Päiväkodilla elämää ja riemua riittää, niin sisällä kuin ulkonakin, vaikka taudit kaatavat niin lapsia kuin aikuisiakin. Muistetaan siis se käsien hyvä pesu – saippualla.

Kevättä kohti mennään. Pihan loivasta mäestä nauttivat kaikki ja siinä pääsee hiljaa ja lujaa, pulkassa istuen tai seisten kuin cowboy! Siellä juoksevät keijun- ja tontunkolon sekä peiponpesän lapset, rosvot ja poliisit ja hiRrrrviötkin iloisesti kiljuen sopivan paksussa ja pehmoisessa lumihangessa.

Tällä viikolla on talvikarnevaali ja naamiaiset, sitten onkin enää viikko hiihtolomaan! Ja hei, sitten onkin ihan kohta jo kevät! varma huhu nimittäin kertoo, että päiväkodin pihalta on alkuviikosta löytynyt "pala i h a n OIKEAA maata Joooo-o!".