Lahden Rudolf Steiner -päiväkodin vanhempainyhdistys perustettiin 2009, kun Lahden kaupunki ei enää katsonut aiheelliseksi pitää päiväkotirakennuksesta huolta. Nyt vanhempainyhdistys omistaa kauniin puurakennuksen, kunnostaa sitä ja vaalii sen kuntoa. Talkoilla, yhdessä tekemällä ja varoja keräämällä. Tervetuloa kurkistamaan päiväkotimme arkeen, talkoisiin ja historiaan!

perjantai 23. elokuuta 2013

Timperrrr

Leikkimökin naapuripuussa on nähty Pteromys volans.
Tarhan pihapiirin puut tarkistettiin Lahden kaupungin toimesta ja vanhempainyhdistyksen sekä tarhan henkilökunnan pyynnöstä keväällä.

Monet puista todettiin kaatokuntoisiksi ja metsureita onkin odotettu sitten koko kesä. Elokuun alussa puita onkin kaatunut kuin viljaa niitossa. Ilmeisesti Tapanilan vanhainkodin ja näin ollen meidän päiväkotimme tienoolla on käynnissä massiiviset puiden kaadot ja hoitoleikkuut.

Meitä kiinnostaa tietenkin eniten pystyyn jätetty, se lahoin vaahtera (kuvassa oikealla). Vanhempainyhdistys on teettänyt aidan sisäpuolella oleville puille tutkimukset, hoitoleikkuut, liinoitukset ja hoitosuunnitelman, mutta lisäksi vielä tälle kaupungin vastuulla olevalle puulle. Koska kyseinen puu on kooltaan massiivinen, lahoin ja niin lähellä sekä pihaa että päiväkotirakennusta.

Vaahtera on siis vaaraksi lapsillemme. Etenkin nyt, kun ympäröivät puut on kaadettu ja tuuli ottaa ihan uudella voimalla sitten tähän viimeiseen mohikaaniin kiinni. Syysmyrkyjä odotellessa. Kauhulla.

Monia vanhempia asia kiinnostaa, jopa suuresti huolestuttaa. Vanhempainyhdistyksen hallitus onkin painokkaasti hoitanut asiaa ja hiillostanut Tilakeskusta asiasta, jonka kykyihin luotamme edelleen. Tietenkin vanhempien ja tarhan henkilökunnan huoli on suuri ja ymmärrettävä. Siksi toivomme nyt kaupungilta asianmukaista toimintaa ja tiedotusta. Puuhun on suunniteltu riistakameraseurantaa – ensi kevääksi. Toivomme, että sitä voitaisiin aikaistaa.

Eilen (21.8.) oma arboristimme on katsonut ko. vaahteran liinoituksia ja olemmekin olleet yhteydessä kaupungin suuntaan. Ensi viikon keskiviikkona (28.8.) pidettävässä vanhempainillassa puu-asiasta tiedotetaan kunnolla/lisää ja olemmekin toivoneet siihen mennessä viimeisintä arviota kaupungilta siitä miten vaahteran kanssa tullaan toimimaan.

Vanhempainyhdistyksen hallitus toivoo, että lähistön puita hoidetaan, niin ettei uhkaavia oksia roiku korkeuksissa – jatkossa, koska lapsemme tekevät lähimaastossa retkiä ja koska arvostamme päiväkotia ympäröivää luontoa ja Tapanilan seudun historiaa.

Toivomme liito-oravalle kaikkea hyvää, mutta niin ettei siitä koidu välitöntä uhkaa 35 lapselle, jotka arkisin viettävät päivänsä päiväkodin pihalla ja sisällä rakennuksessamme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti