Lahden Rudolf Steiner -päiväkodin vanhempainyhdistys perustettiin 2009, kun Lahden kaupunki ei enää katsonut aiheelliseksi pitää päiväkotirakennuksesta huolta. Nyt vanhempainyhdistys omistaa kauniin puurakennuksen, kunnostaa sitä ja vaalii sen kuntoa. Talkoilla, yhdessä tekemällä ja varoja keräämällä. Tervetuloa kurkistamaan päiväkotimme arkeen, talkoisiin ja historiaan!

torstai 22. elokuuta 2013

Aita on maalia vaille valmis


Aidan valmistuessa osa ympäröivistä puista kaadettiin.
Kari ruuvaa viimeistä ruuvia. Sitä on koko kesä odotettu!
Tarhan pihaa ympäröivä aita on nyt pystyssä ja se on saanut paljon kiitos, myös ohikulkijoilta. Se on tehty idealla, ettei aitaprojektia tarvi uusia lähivuosina. Toivottavasti vuosikymmeniin.

Keväällä on enää maalausprojekti ja sehän ei ole mitään aidan pystyttämiseen verrattuna!

Suurin kiitos kuuluu Karille ja Pekalle, joiden ansiosta aita saatiin ajoissa paikoilleen. Heidän loputtomalta tuntunut reippautensa olkoon meille muille esimerkkinä – jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti